Varjoa ja valoa
Huomasin metsässä mustikkamättäällä hyräileväni Suvi Teräsniskan biisiä Täydellinen elämä. En siksi, että elämä tuntuisi täydelliseltä vaan siksi, että siinä lauletaan "Elämä on varjoa ja valoa". Siinä lauseessa on se kaikki elämästä. Taistelua ja elo varjon ja valon välillä. Niiden kanssa. Sopeutumista ja sovittamista, jotta ne yhdessä saisivat sopivan tilan elämässä. "Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita" Sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Todentotta. Niitä elämä tarjoilee vuorotellen ja toisinaan myös yhtä aikaa. Siitä on kulunut vuosi jälleen todisteena. Täydellistä onnea, pieniä onnenpisaroita, onnistumisia ja mahtavia kohtaamisia. Hienoja uusia ihmisiä, unohtumattomia hetkiä ja suuria haaveita. Ja samaan aikaan menetyksiä, luopumista ja hautaamista. Murheita ja todellista sopeutumista. Varjoa, joka ei poistu vaan joka pitää ottaa asumaan. Sitä taidetaan kutsua elämäksi. Ja mitä enemmän vuosia karttuu, sitä enemmän kokemukset ovat myös niitä va