Nokipannukahvia ja elämää

Tauko tekee elämässä aina hyvää- pacingissä kyse on laajemmasta ja haastavammasta asiasta. Olen löytänyt sen - lajeista haastavimman. Säännöt ovat moninaiset, yksilölliset ja äärimmäisen haastavat sisäistää. Laji itsessään on parhaimmillaan, onnistuessaan palkitseva ja suurta mielihyvää tuottava. Treenausvaihe taasen tuskaa ja turhautumista aiheuttava. Treeni on jatkuvaa, yrittämisestä ei varsinaisesti palkita. Vain onnistunut suoritus palkitaan. Tämän lajin pariin joutuu pakon edessä. Voi sanoa, että olen lajini löytänyt. Vaikka haasteista pidänkin, tässä sitä on jo liiaksi.  Se on pacing , tauottaminen, aktiivisuuden rytmitys. Siinä on lajeista haastavin. Pacingin avulla pyritään säilyttämään toimintakyky mahdollisimman hyvänä, kun toimintakyvyn ja jaksamisen kanssa on haasteita. Pacingia käytetään "välineenä" esimerkiksi kroonisen väsymysoireyhtymän tai long covid- oireiden kanssa. Käytännössä se tarkoittaa oman toiminnan rytmittämistä niin, että voimia riittää mahdollisim

    Lapsella on synnyinlahjana vahva luontoyhteys. Hän on utelias, rohkea, aistit auki tutkiva, ennakkoluuloton, avoin. Hän on luonnossa kotonaan. Jokainen meistä on ollut lapsi ja kasvaessamme suhteemme luontoon ja luontoyhteyteemme muuttuu vääjäämättä. Se muuttuu meistä riippuen ja riippumatta. Se on luonnollista. Aikuisina voimme itse jälleen vaikuttaa omaan suhteeseemme luontoon ja hyödyntää sitä oman hyvinvoinnin eteen. Aikuisina meillä on hieno tilaisuus, ja vastuu, antaa lapsille mahdollisuus kulkea, kasvaa ja kokea luonnossa. Antaa h eille mahdollisuus säilyttää vahva luontoyhteys, jonka avulla hän kehittyy ja joka kannattelee häntä myöhemmin elämässä. Lapsi hyötyy luonnossa oleilusta ja liikkumisesta hyvin paljon - kuten me kaikki. Lapsen kohdalla hyödyt kantavat pitkälle myöhempään elämään.    Aistien avulla lapsi tutkii, oppii ja kehittyy. Luonnossa se tapahtuu kuin itsestään, ilman ohjelmoitua oppimista. Kun siihen saa vain mahdollisuuden. Aistien avulla - ja myös aistit ke

Lupasin kertoa miten luonto on hoitanut omaa hyvinvointiani. Täältä pesee.    Lyhykäisesti ensin mainittakoon, että monessa elämäntilanteessa luonto on ollut korvaamaton apu varsinkin mielenterveyden mutta myös fyysisen kunnon kanssa. Kun valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin, kävelin metsätietä mökille lukemaan ja keskittyminen oli helpompaa. Kun valmistauduin armeijaan, kohotin kuntoani metsässä. Kun lapset olivat pieniä, jaksoin kaiken paremmin, kun vein meidät kaikki metsään. Kun opiskelin, sain parhaan vastapainon luonnosta ja meren rannalta. Kun lapseni sairastui syöpään, ajatukset ja tunteet oli helpoin käsitellä metsässä. Kun on kiristänyt lujaa, metsä on rauhoittunut. Kun on itkettänyt, luonto on lohduttanut. Ja nyt olen ollut uudenlaisen tilanteen edessä viimeisen reilun vuoden ajan. Voisi sanoa, että tämän vuoden ajan luonto on hoitanut, korjannut ja auttanut rikkimennyttä. Kerron siitä. Lyhyesti rikkimenneestä. Pitkittynyt krooninen stressi tarjosi oivan alusta

Meillä on nykypäivänä lääkettä moneen vaivaan, lähes kaikkeen kolotukseen. Purkista on helppo napata, lääkäristä saa reseptin ja jälleen hoidetaan vaiva pois päiväjärjestyksestä välttämättä oireen juurisyihin sen enempiä keskittymättä. Tai edes niitä selvittämättä. Helppoa. Ja lopulta aika lyhytnäköistä. Japanissa on herätty jo jokin aikaa sitten ja perustettu luonnonhelmaan lääkärikeskuksia, joissa lääkkeeksi määrätään metsäkylpyjä. Yksinkertaisesti metsäkävelyjä, oleskeluja metsässä. Lääkkeeksi määrätyt polut ovat eri mittaisia, erilaisissa maastoissa ja erilaisten puiden ja kasvien ympäröimiä. Vaivasta riippuen lääkäri määrää juuri tietyn polun käveltäväksi. Miksikö? Luonnon hyvinvointivaikutukset ovat merkittävät. Ja kaikkien helppo saavuttaa. Jo 10 minuuttia luonnossa alentaa verenpainetta, 20 minuutissa yleinen mieliala kohenee, tunnin luonnossa olon jälkeen keskittymiskyky paranee, kahdessa tunnissa kehon palautumismekanismit aktivoituvat. Ja onhan luonnolla kokonais

  Metsä. Minulle se on paikka, jossa rauhoitun. Siellä olen kotonani, siellä selviää ajatukset, siellä voin tuntea ilot ja surut turvallisesti. Metsä on kirkkoni. Olen metsän  lapsi. Minun luontoyhteyteni ja luontosuhteeni on vahva. Minut on kieritetty metsän sammaleissa pienestä pitäen. Metsässä on retkeilty, marjastettu, sienestetty ja tehty töitä. Metsästä on tullut tuttu ja turvallinen paikka, jonka olen aina tuntenut kutsuvana. Se on ollut läsnä myös kaupungissa asuessani, lähimetsä on vetänyt puoleensa enemmän kuin ostoskeskus. Mitä se sitten tarkoittaa, luontoyhteys? Luonto on se kaikki missä elämme, mitä on ympärillämme. Kaikki paitsi ihmisen rakentama. Luontokappaleet, eläimet ja ihmiset, ilma, meri, metsät - kaikki olemme osa luontoa.  Yhdessä olemme suuri kokonaisuus, jossa jokaisella on paikkansa. Luontoyhteydessä on kyse siitä miten vahvasti tunnemme kuuluvamme tähän kokonaisuuteen, miten kotonamme olemme luonnossa ja miten osaamme antaa luonnon hoitaa hyvinvointiamme.