Tekstit

Mitä kuuluu? - Noooh, kaikenlaista.

Kuva
"Mitä kuuluu? "Noooh, kaikenlaista. Paljon hyvääkin." Näin olen viime aikoina vastannut kysyttäessä kohtaamisissa vaikka kaupan käytävillä. Se on totuus. Kaikenlaista. Paljon hyvääkin. Samalla jättäen ne kurjat kuulumiset sanomatta ääneen. Toisaalta vastaan niin suojellakseni kysyjää, mahdollisia vaivaantuvia hetkiä. Keskustelu voidaan maitohyllyn edessä jättää tähän ja toivottaa kaikkea hyvää ja jatkaa matkaa. Vastaus kuitenkin antaa samalla kysyjälle mahdollisuuden esittää jatkokysymyksen, että mitä jää sen kaikenlaisen sisälle sen hyvän jälkeen. Kysyjälle jää vastuu kuulla mitä oikeasti kuuluu. Miksikö vastaan näin? No siksi, että vaivaantuneita hetkiä on ollut. Ja ne hetket ovat kurjia. Varsinkin kysyjälle. Haluan välttää nämä tilanteet, suojellakin ja toisaalta eihän aina haluakaan listaa terveyshuolista ja muista murheista luetella. Yhdelle vastaan yllämainutusti, toiselle ehkä sanon suoraan, että nyt on aika huono. Nyt leikin, että kysyit, emme seiso maitohyllyllä

Elämän kriiseissä - itku, luonto ja liike apuna

Kuva
Onpa hauskaa. Olen to do-listalleni kirjoittanut blogin herättämisen. Mielessä monia aiheita. Yksi niistä omat keinoni elämän kriiseistä selviämiseen. Niistä kriiseistä, joita meidän jokaisen polulle osuu. Ihan varmasti osuu, jokaiselle jossakin kohtaa jotakin. Minulle on osunut omani, toiselle enemmän, toiselle vähemmän, jokaiselle jotakin. Palaan nykytilanteeseeni myöhemmin tarkemmin, mutta nopeasti kerrottakoon, että Long covid- oireet rajoittavat elämää paljon ja jälleen ollaan uuden edessä, uudelleen rakentamisen äärellä ja kovin hitaassa kuntoutustyössä. Asian tiimoilta olen kovasti lukenut, etsinyt tietoa, suunnitellut tulevaa, haaveillut, etsinyt ja löytänyt keinoja voida paremmin.  Ja se mikä tästä tekee hauskaa...Avattuani blogin, löysin viime maaliskuussa kirjoittamani tekstin, jota en ole julkaissut. Olen melkein vuosi sitten avannut sitä miten olen selvinnyt elämäni kriiseissä tietämättä, että nuo keinot tulivat myöhemmin kuluneen vuoden aikana todella kovaan käyttöön, tos

Hyvä arki - hyvä elämä

Kuva
Kun arki on ollut sairastupaa viimeiset viikot, ikävä on alkanut vaivata. Ikävöin arkea. Ikävöin työlapsia. Ikävöin työkavereita. Työmatkaa. Siivouspäivää. Kauppapäivää. Aamurutiineja. Harrastuskyytiä. Sitä tavallista arkea. Kyllä, Rakastan arkea. Olenko aina rakastanut? En tiedä. Ainakin olen oppinut rakastamaan, koska se on helpottanut elämää suuresti. Elämä kehitysvammaisen lapsen kanssa on saanut arjen olemaan juhlaa. Strukturoitu ja rutiininomainen arki, se on sujunut aina. Lomakin on kiva, mutta aina ollut haastava. Se on ollut näin jo 21 vuotta. Arki maistuu herkulta myös lapsen sairauden jälkeen. Kun elämä on ollut epävarmaa. Kun arjen luksus eli päiväkoti, koulu, harrastukset, perheen yhteiset kauppareissut ja työt, olivat tauolla, arki maistui tauon jälkeen vähintäänkin jäätelöltä. Kun arki on otettu pois ja sen saa takaisin, kyllä sitä osaa arvostaa. Arki on mielestäni aliarvostettua. Lomaa odotetaan, juhlaa hehkutetaan. Arjesta valitetaan.   En ymmärrä. Ja ymmärrän. O

Uudelleenohjelmointi...käynnissä...

Kuva
Joskus pitää ohjelmoida pää uudelleen.  Siinäpä duuni.  Ei vain haastava, vaan myös kaikenlaisia tunteita herättävä. Mutta niin vain välillä pitää tehdä. Elämä heittää kapuloita, joita et voikaan vain viskata syrjään. Ne kapulat ovat tulleet ollakseen osa koneistoa. Ja silloin pitää ajatukset järjestää uudelleen. Muuten käy turhan raskaaksi. Aikansa voi pyristellä vastaan. Yrittää väkisin pitää vanhaa yllä. Ja lopulta sitä huomaa, että ei vaan kannata lyödä päätään seinään.  Mutta vaikka miten monta kirjaa lukisit, podcastia kuuntelisit tai verkkokurssille osallistuisit, vanha totuus on, että ”mikään ei muutu, jos mitään et muuta”. Paljon viisauksia sisältyy edellä mainittuihin keinoihin. Käytäntöön ne siirtyy, kun ne ottaa käyttöön. Kerta eikä kaksi vielä riitä, tarvitaan toistoa. Mieheni totesi juuri eräänä päivänä, että kyllä pitäisi olla tietoa ja taitoa tuolla lukemisella. Onneksi, ennen kuin ehdin tulistua tuosta töksäytyksestä, hän jatkoi kertomalla, että kyllähän ne

Solmut auki

Kuva
Eräs kaverini julkaisee tasaisin väliajoin Facebookissa kuvan, jossa on puhutteleva teksti: ”Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on – ja sitten saisit sen kaiken takaisin.” Tätä olen paljon ajatellut viime kuukausina. Olen aiemmin kirjoitellut fibromyalgiasta, sen saamisesta oireettomaksi ruokavaliolla ja liikunnalla, siitä hyvästä ja kirkkaasta olosta, jonka sain takaisin. No mutta, nyt olen sen hyvinvoinnin ja kirkkaan olon menettänyt. Ja se pistää miettimään, että miten onnellinen olisinkaan, kun saisin sen olon takaisin. Jos olisin taas hyvinvoiva. Enää en tiedä onko muijan huono kunto borrelioosin, antibioottien vai tulehduksen myötä jälleen oireilemaan alkaneen fibromyalgian syytä. Vai lieneekö kaikkien summa. Aika turhauttavaa. Ja se on hyvään tottuneelle kovin hankala asia. Kun on kerran löytänyt ratkaisun omaan hyvinvointiin, toivoisi voivan tekevän sen uudelleen. Vaan nyt kun ei tiedä mikä on mahdollista, mikä järkevää ja mi

Somen pintaraapaisut, osatotuudet - muistutus

Kuva
Sain edellisestä kirjoituksesta niin monta viestiä koskien sosiaalisen median "totuutta", että päätin tarttua aiheeseen heti. Aihe, jonka varmasti ainakin lähes jokainen tunnistaa ja silti ainakin välillä saa itsensä kiinni sen harhaisiin totuuksiin uskomisesta.  Eilen kirjoitin, että on männä kesänä vituttanut somea selatessa muiden ihanat retket ja aktiivinen elämä. Ja totesin samaan hengenvetoon, että ymmärrän kyllä ,ettei somessa ole koko totuus. Tästä lauseesta sain monen monta viestiä. Kiitos niistä! Aamuhetki. Päivän lempihetki pienen mytyn kanssa. Näin varmasti kirjoittaisin Insta-päivitykseen. Se olisi totta. Vaan ei koko totuus. Tulin ehkä hieman surulliseksikin näistä viesteistä. Oli kurja kuulla miten Instassa julkaistut ihanat rapujuhla-kuvat eivät ollutkaan koko totuus. Oikeassa elämässä kuormitus on niin kova, että on pitänyt puntaroida sairasloman tai lomautuksen välillä. Sain myös viestin, että ihanien face-muistojen jakamisen takana onkin ääretön suru aviok

Nyt on näin - olkoon niin

Kuva
Aina ei mene kuin kuvitelmissa. Ei niin kuin siellä Strömsössä. Ei kuten vuosi sitten tähän aikaan. Tai ei niinkuin toivoisi. Elämäksi sitä kutsutaan. Niin se on. Ja  nyt on niin.  Vuosi sitten aloitin saariston sydämessä työt. Takana oli todella hieno kesä. Akut oli ladatut, mieli avoin, kroppa oli terästä. Mieli kirkas ja levollinen. Syksystä tuli upea. Se oli yhtä flow-tilaa, mielessä ja kropassa. Näin kuvittelin, ainakin toivoin,  olevan myös tänä syksynä. Mutta ei ole vuodet kaksosia. Ei laisinkaan. Ei ollut kesä palauttava, ei laisinkaan. Oli kipuja ja stressiä. Oli surutyötä ja murhetta. Oli myös hyviä hetkiä toki, ne olivat ihania. Mutta palauttaviksi ei niistä ollut. Syksy saapui. Alkoi työt, intoa piisasi, mutta käsijarru pysyi tiukasti päällä.Stressiä syytin, palauttamatonta kesää,fibromyalgiaakin. Hän kun ei tuosta stressistä pidä.  Tuli rinkula. Selvisi syy. Vaikka lienee stressillä, surulla, murheella ja fibrollakin syynsä, yksi suuri syyllinen olikin borrelioosi. Siellä