Nokipannukahvia ja elämää

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin tapahtuma tai paikka saa sinussa aikaan ehkä kummallisiakin tuntemuksia? Suunnatonta ahdistusta tai syvää rauhaa? Tai miten jokin aika vuodesta saa sinut kovin levottomaksi. Saattaa kulua hetki ennen kuin ymmärrät itse mistä on kyse. Uskon, että tunnistat ilmiön. Minä tunnistan oikein hyvin. Juuri nyt. Toukokuun puolivälissä se alkaa ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla helpottaa. Olo on todella levoton, mieli on herkillä ja ahdistus kerääntyy rintaan. Jälleen se alkoi yllättäen, kesti hetken ennen kuin mieli ymmärsi ja osasi sanoittaa sen. Ja antoi luvan. Järki pyrki siirtämään tunteet sivuun. Se selitteli, ettei enää vuosien jälkeen tarvitse velloa, ei enää ole mitään hätää. Se käski katsomaan tilannetta ja ymmärtämään miten hyvin asiat nyt ovat. Tunne ei uskonut. Se jatkoi vellomistaan. Siitä on jo kuusi vuotta. Samaan aikaan pitkä ja niin lyhyt ajanjakso. Jakso, johon on mahtunut paljon. Siihen on mahtunut taistelua, itkua, selvi...

Onnea. Olet ylioppilas. Olen sinusta hurjan ylpeä. Teit huikean työn. Uskalsit, ehkä osin pakosta, käyttää lukion suorittamiseen neljä vuotta. Erityisen ylpeä olen ruotsin ja matematiikan numeroista, jotka nostit vitosesta kymppiin. Kirjoititkin hienosti. Elämä on auki. Kirjoitan sinulle vuosien päästä, yli nelikymppisenä kolmen lapsen äitinä. Kirjoitan sinulle vuosien antamin viisauksin. Katson sinua kaunista nuorta naista kaikella empatialla ja sympatialla, nöyränä, ylpeänä. Sinulla, ylioppilaalla, on hieno polku edessäsi. Et uskokaan miten hieno, monipuolinen ja kasvattava. Onneksi et vielä tiedä. Ihanaa, että osaat haaveilla. Ihanaa, miten kauniina, menestyksekkäänä ja hienona näet tulevaisuuden. Sitä se ihan varmasti onkin. Se on täynnä seikkailuja, kauniita hetkiä, hienoja kohtaamisia, menestystä ja rakkautta. Ihanaa, että otat tulevan vastaan hymyillen ja avosylin. Aivan mahtavaa, että olet lähdössä armeijaan heti lukion jälkeen. Välivuosi on hyvä asia. Ja ha...

Nyt teen rohkean tunnustuksen: Olen onnellinen.  Kyllä. Olen ollut onnellinen tämän Korona-ajan keskelläkin. Olen onnellinen ja kiitollinen. Kiitollinen monesta. Miten onkaan ollut vaikea sanoa sitä ääneen! Se laittoi miettimään. Helpompaa on olla ärtyisä, ahdistunut, kypsä, vittuuntunut. Ymmärrän, että siihen on helpompi jokaisen samaistua, se on jotenkin hyväksyttävämpää. Mutta miksi ihmeessä tätä hyvää tuntemusta ei saisi sanoa ääneen? Miksi siitä saa kummastuneisuutta ja arvostelua osakseen? Miten vain, päätin, että minulla on oikeus tyytyväisyyteeni. Tiedostan, että elän tilanteessa, joka tekee onnellisuudessa elämisen helpoksi: Olen opiskelija, etätyön haasteet eivät koske minua. Taloudessamme on kaksi aikuista. Olemme tottuneet olemaan lasten kanssa yhdessä paljon ihan normaalioloissakin.  Asumme maaseudulla metsien ympäröimänä. Olen perusluonteeltani positiivinen. Tunnustuksesta huolimatta elämäni ei ole täydellistä. Eikä sen tarvitsekaan o...