Nokipannukahvia ja elämää

Jokin aika sitten uutisoitiin suomalaisten puuystävistä. Siitä miten monella suomalaisella on puu, jonka kanssa voi jakaa huolet ja murheet. Onko sulla puuystävä? Mulla on. Pojallani myös. Ylen jutussa Turun yliopiston dosentti Karoliina Lummaa kertoo, että Suomessa on paljon ihmisiä, joita puu rauhoittaa ja se antaa turvaa. Ymmärrän. Usein tämä puuystävä löytyy pihapiiristä ja se on itse tai tärkeän läheisen istuttama. Puu voi löytyä myös lähimetsästä. Ja puuystäviä näyttää olevan enemmän kaupungissa kuin maaseudulla. Ajatuksena, että maalla metsä on metsä, enemmän hyödyke kuin ystävä. Itse olen maaseudun kasvatti ja maalla kasvatan omat lapsenikin. En omista metsää enkä osaa ajatella metsää vain hyödykkeenä. Minulle metsä on välttämätön olemassaoloni vuoksi, ei taloudellisesti vaan mielenterveyteni, rauhan ja hyvinvoinnin vuoksi. Metsä on ennemminkin temppeli. Saimme luonto-ohjaaja- koulutuksessa tehtäväksemme kuvata mielipaikkaamme muutaman kuukauden ajan säännö

Toisinaan sitä herää alakuloisena ilman varsinaista syytä. Eilen kävi näin. Olin harmistunut ja hermostunut. Todella inhottava olo. Ja olo näkyi naamasta. Perheenjäsen yksi kerrallaan herätessään hämmästeli, että mikä äidillä on. Olo oli siis silminnähtävää ja normaalista poikkeava. Ja väsyneenä sitä ei edes yrittänyt teeskennellä muuta vaikkei toisaalta kiukuttelemaankaan ryhtynyt, kunhan oli. Ihminen on siitä hauska olento, että kaikkeen haluaisi aina selityksen. Miksi joku käyttäytyy/toimii/kiukkuaa/ tms tavallaan. Muistan miten kuopuksen vauva-ajan unista puhuttaessa ystäväni tokaisi, että toiset vaan nukkuu aina huonosti, ei kai sille sen parempaa syytä tarvitse olla, pitää vain hyväksyä. Näinpä. Mutta niin vain nytkin mieheni kanssa pohdimme, että miksi minulla on harmistunut ja hermostunut olo. Johtuuko olo edellisen päivän kohtuuttoman suuresta määrästä negatiivisia uutisia? Paljon mahdollista, negatiivisuus vie paljon energiaa. Vai johtuuko olo pitkään jatkune

Ulkona itsensä hikeen liikuttaminen on minulle mieluisin liikuntamuoto. Olen kävelylenkkien kannattaja. Rakastaja. Mitä vaihtelevampi maasto, metsää ja hiekkatietä, kalliota ja sammalikkoa, sen parempi. Sekä kroppa että mieli rakastaa maaston muotoja.  Ihan tutkitusti kropassamme tapahtuu positiivisia muutoksia luonnossa olon vaikutuksena ennen kuin niitä itse huomaammekaan. Toisinaan vartin pyrähdys riittää huomatakseen vaikutuksen itse, välillä tarvitaan parin tunnin puuskuttaminen. Aina kuitenkin lenkki kannattaa. Onneksi olen rakastunut tähän helppoon ja halpaan liikuntaan. Koska (minäkin) olen turvonnut ja väsynyt joulun mässäilyjen jäljiltä, olin (taas) sen totuuden edessä, että jotain on tehtävä. Sopivasti silmiin osui helpolta ja kivalta vaikuttava haaste: tartuin Facebookissa 21 päivän treenihaasteeseen. Helppoja ja yksinkertaisia liikkeitä. Kahdeksan liikettä ja aikaa treeniin menee vain n.10 minuuttia. Haasteen ohjelman on tehnyt Tanja Korhonen. Olen rei