Nokipannukahvia ja elämää

Herätys ilman kelloa. Rauhalliset venyttelyt sängyssä. Kahvikupposet terassilla viltin alla ilman kellon kyttäämistä. Lukemista kaikessa rauhassa. Lisää kahvia. Kuopuksen kanssa pötköttelyä ilman päiväkotiin kiirehtimistä. Kylpytakki päällä laahustelua. Ai että, se on viikonloppu. Ei kiire minnekään. Arki sen teki. Viikonlopulla on taas ihan erilainen merkitys. Se mikä lomalla oli aikalailla joka päiväistä, on nyt harvinaista herkkua. Se mikä lomalla tuntui lähes itsestään selvältä, on nyt juhlaa. Onpa ihanaa, että saa taas nauttia näistä pienistä onnen hipuista. Arki on alkanut rytinällä meilläkin. Aamuherätys on aikaistunut pari, kolme tuntia. Ja sen huomaa. Aurinkoisia aamunaamoja ei enää näy, hitaita, kankeita ja totisia naamoja senkin edestä. Iltaisin sohva ja sänky suorastaan huutavat syleilyynsä eikä unta tarvitse hakea. Kun aamulla pienimmän sylittelen hereille, vakuutan hänelle (ja samalla itselleni), että pian me totumme näihin herätyksiin. Ihan varmasti.  Arki on k...

”Sulla on nyt selkeesti joku tollanen vaihe elämässä, että pystyt kirjottamaan niin kauniisti…sellasta ei pysty pakottamaan.”, sanoi hän siinä etupenkillä vieressäni. Sitten ihasteltiin taas maisemia, hidasteltiin valokuvaamista varten ja jatkettiin taas. Aiheesta tai sen vierestä. Ihan kuin eilen. Vaikka vuosia viime kerrasta oli vierinyt taas useampi. Häntä kutsun rakkaaksi ystäväksi. Hänen seurassaan olen rakastettu juuri tällaisena, ihan paljaana. Ja niin on hänkin, ilman rooleja, selityksiä tai muureja. Hän tuntee minut läpikotaisin, minä hänet. Ei ole mitään mitä ei voisi kertoa. Häntä arvostan, hänen läpi näen, hänen seurassaan aika häviää. Hänen kanssaan jatketaan aina siitä mihin viimeksi jäätiin. Ja aina aika jää kesken. Onnea on ystävyys. Yksi, kaksi tai useampi. Kunhan on. Ilman on ihminen vajaa. Tämän suhteen olen täysi. Mitä se sitten on? Ei sen välttämättä tarvitse olla selitettävissä. Kemiaa, rakkautta, luottoa, rehellisyyttä, sidettä. Jotain kauni...