Ja niin sai viikonloppu merkityksen
Herätys ilman kelloa. Rauhalliset venyttelyt sängyssä. Kahvikupposet terassilla viltin alla ilman kellon kyttäämistä. Lukemista kaikessa rauhassa. Lisää kahvia. Kuopuksen kanssa pötköttelyä ilman päiväkotiin kiirehtimistä. Kylpytakki päällä laahustelua. Ai että, se on viikonloppu. Ei kiire minnekään.
Arki sen teki. Viikonlopulla on taas ihan erilainen
merkitys. Se mikä lomalla oli aikalailla joka päiväistä, on nyt harvinaista
herkkua. Se mikä lomalla tuntui lähes itsestään selvältä, on nyt juhlaa. Onpa
ihanaa, että saa taas nauttia näistä pienistä onnen hipuista.
Arki on alkanut rytinällä meilläkin. Aamuherätys on aikaistunut pari, kolme tuntia. Ja sen huomaa. Aurinkoisia aamunaamoja ei enää näy, hitaita, kankeita ja totisia naamoja senkin edestä. Iltaisin sohva ja sänky suorastaan huutavat syleilyynsä eikä unta tarvitse hakea. Kun aamulla pienimmän sylittelen hereille, vakuutan hänelle (ja samalla itselleni), että pian me totumme näihin herätyksiin. Ihan varmasti.
Arki on kuitenkin hyvää. Kunhan tottuu. Sitten kun pienin ei
enää itke iltaisin ja aamuisin, että haluaa vain jäädä kotiin. Sitten kun itse
ei meinaa nukahtaa aamulla (ja iltapäivällä) bussiin. Sitten kun esikoinen
tottuu uuteen rytmiinsä opiskelun ja oman kodin kanssa. Sitten kun aikuiset
oppivat rytmittämään arjen kaikille sopivaksi ruokailujen ja nukkumaanmenojen
suhteen. Sitten kun. Kaikkine rutiineineen se arki on täyttä elämää. Sitten
kun.
En yleensä pidä ”sitten kun”- elämästä, mutta tässä hetkessä
se kyllä pätee. Elämme NYT täyttä elämää, mutta SITTEN KUN arki tasoittuu, se
myös helpottuu. Jaksamme SITTEN taas
enemmän, reippaammin ja aurinkoisemmin. Siihen asti elämme ja otamme kaiken
ajan, jonka arkeen tottuminen vaatii.
Tänä syksynä olimme fiksuja ja kävimme aikuistenkesken keskustelua, miten hoidamme arjen, jotta jaksamme paremmin. Tämän teimme kokemuksesta. Ja miten onnellinen olenkaan, että olemme oppineet. Kerroimme mitä haluamme jokaiseen päiväämme, miten jaamme vastuut lasten ja kodin hoidossa, millaisen arjen haluamme.
Vaikka ensimmäinen kokonainen viikko arkea on rutistanut mehut, voin olla tyytyväinen. Olen pitänyt kiinni omasta ajasta, juossut metsässä, joogannut ja jumpannut. Olen opetellut bussimatkustamista ja oppinutkin. Olen rajannut työnteon töihin ja työmatkalle lähes onnistuneesti. Olen pitänyt kiinni ruokavaliostani. Olemme viettäneet iltaisin perheaikaa ja rauhoittuneet ajoissa.
Olisi ollut helppo joustaa ja poiketa sovitusta ja suunnitellusta heti alussa, edes vähän. Ja siitä sitten vähän lisää seuraavalla viikolla. Sitten oltaisiinkin taas samassa oravanpyörässä kuin ennenkin. Hyi ja yök. Sitä ei enää, kiitos. Nyt kun tähän tasaiseen on päästy, siitä pidetään kiinni.
Nyt kun käydään vapaapäivän iltapäivää, kuopus on edelleen pyjama päällä, aikuiset ovat juoneet pari pannua kahvia ja todenneet, että koska ei jaksa, ei tarvitse. Kuitenkin olen tehnyt mitä on huvittanut: ommellut pyyhkeisiin lenkit, siivonnut vessan, kirjoitellut, lukenut ja jumpannut. Ihan vain koska tuntui siltä. Ja se onkin parasta, ei pakottamalla vaan fiiliksellä. Lisää näitä vapaapäiviä joka viikkoon. Siihen on pyrittävä.
Leppoisaa vapaapäivää sinulle! Fiilistellen. Suosittelen.
Kommentit
Lähetä kommentti