Armoa opettajille. Ja opettajat itsellenne.

Päätin jo olla enää kirjoittamatta Korona-tilanteesta. Valmiina odottelee jo muita tekstejä ihan tavallisesta elämästä. Pakko on kuitenkin vielä sörkkästä. Koska some ja koska koulut. Hallitus ilmoitti eilen koulujen sulkemisesta ja Facebook täyttyi heti opettajien ja koulujen arvostelemisesta. Siitä, miten etätehtäviä ei ole toimitettu ja miten huonosti ollaan tilanteeseen koulussa valmistauduttu. Heti alkuun totean, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen ja meitä on moneen junaan. Kannustan, en tuomitse.

Kyseessä on todella uusi tilanne jokaiselle opettajalle. Ei meidän koulutuksessa opeteta etäkoulua pitämään. Jokainen opettaja on työssään kovilla ihan joka päivä normaalinakin arkena. Nyt he pohtivat omissa ryhmissään niin sosiaalisessa mediassa kuin työpäikoillaan, että miten pystyvät tukemaan jokaista luokkansa lasta oppimisessa seuraavan kuukauden ajan. Miten hoitavat etäopetuksen, miten heidän esimiehensä siihen ohjeistaa, miten takaavat paljon tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen, miten tukevat perheitä, millä materiaalilla ja alustoilla työhön lähtevät. 

Hurjalta kuulostaa, miten opettajat kertovat suunnitelmistaan ja pyrkivät ryhtyvänsä lähes taikureiksi tilanteessa. Armoa itsellenne rakkaat kollegat. Ihmeisiin ei kenenkään tule nyt pyrkiä. Opettajien Facebook-ryhmissä monia vapaaehtoisia on tarjoutunut tekemään ja suunnittelemaan etäopetusmateriaalia. Ihanaa kollegiaalista ryhmähenkeä- ja tukea. Me olemme ammattikuntana sellaisia, että revimme selkänahastamme viimeisenkin voiman- ja luovuudenrippeen. Käännämme kiviä keksiäksemme miten tuemme, opetamme ja ohjaamme. Teemme kiltisti kaiken lisätyön, jota vuosi vuodelta lisää meille sysätään. Tämän tämä ammattikunta tekee myös nyt. Venyvät vielä pidemmälle.

Sysätään toden totta nyttenkin ja oletetaan, että kaikkia olisi valmista. On nyt opettajien työtä opettaa tulevat 17 koulupäivää etänä. On opettajia, jotka ovat olleet etäopetuksen edessä ennenkin. Silloin luokassa on ollut sairas lapsi, joka ei ole voinut osallistua opetukseen. Nämä tarinat eivät aina ole mennyt putkeen. Toisaalla toimineet hienosti, toisaalla ei lainkaan. Henkilöistä ja tekniikasta monesti kiinni, paljolti myös tahdosta. Nyt ei voi olla tahtotilasta kiinni ja olen varma, että jokainen opettaja on menettänyt yöuniaan tämän uuden edessä. 

Tulevat päivät näyttävät miten missäkin koulussa tullaan toimimaan. Annetaan työrauha. Ihan varmasti jokainen opettaja tekee parhaansa ja jokainen oppilas saa tehtäviä ja ohjeita. Suomalainen peruskoulu on rakennettu niin fiksusti, että asiat kertaantuvat vuosiluokilla. Ja opettajat ovat niin fiksuja, että takuulla paikkailevat opetusta ja kirivät kiinni, kun normaaliin koulutyöhön taas päästään. Kyse ei ole tämän pidemmästä ajasta. Toivottavasti.

Nyt kysytään vanhemmuutta. Nyt kysytään kärsivällisyyttä ja yhteishenkeä. Kysytään mielikuvitusta, venymistä ja armollisuutta. Vaaditaan jokaiselta suomalaiselta pieniä taikurinlahjoja siihen, miten rakentaa päivät kotona tulevien viikkojen aikana. Milloin herätään, miten liikutaan ja ulkoillaan, milloin ruokaillaan, miten yhteensovitetaan koululaisten työt ja omat etätyöt ja miten vapaa-aika ilman harrastuksia vietetään. Tässä on hurjia yksilöllisiä eroja sekä vanhemmissa että lapsissa, toisilta se käy helposti, toisilta vaatii suunnattomasti. Tässäkin armollisuutta. Parhaansa tekeminen riittää. Kuitenkin tärkeintä on noudattaa säännöstä pysyä kotona. Suurin haaste voikin olla se, että saa lapset ja nuoret pysymään kotona.

Sen sijaan, että nyt moittisimme kouluja siitä, miten ohjeita ja tehtäviä ei vielä ole tullut, annetaan työrauha ja odotellaan. Ne tulevat kyllä. Ihan varmasti. Lupaan myös, että eroja koulujen käytänteissä tänä aikana tulee olemaan. Sekin on inhimillistä. Ei vertailla, ei arvostella, ei moitita. Eroja on ihan normaaliarjessakin, keikkailevana "artistina" tiedän tämän oikein hyvin. Ja siitä huolimatta lapsemme saavat ensiluokkaista opetusta maassamme.

Tämä on vähän kuin lapsen vakava sairaus .Kun minulle on sanottu, ettei voi edes kuvitella mitä se on, kun lapsi sairastuu. Vastaan aina, että "ihanaa, ettet voi. Kenenkään ei pidä voida kuvitella niin kamalaa tilannetta. Onnekas on hän, joka ei voi." Vaikka kaikkeen pitää voida kuntien ja koulujenkin johdossa varautua, eipä kukaan hurjissa kuvitelmissaankaan voisi ajatella, että opettajilla olisi takataskussaan etäopetusmateriaali -ja suunnitelma kuukaudeksi eteenpäin. Toki voisi olla, jos aikaa annettaisiin ihan siihen normaaliinkin perustyöhön tarpeeksi. Palkkaan ja raameihin suhteutettuna. Normaalin koulutyön suunnitelmat kyllä on kaikilla, paljon materiaalia ja suunnittelutyötä tehtynä, erilaisia työtapoja valmiiksi mietittyinä ja erilaiset oppijat huomioituna.

Ihan varmasti myös tästä tilanteesta päättäjät oppivat. Näen etäopetuksen kehittämisen ja oppimisen äärettömän tärkeänä asiana jatkoa ajatellen. Jospa jatkossa yhdenkään infektioeristyksessä olevan koululaisen ei tarvitsisi taistella saadakseen opetusta. Ehkäpä myös opettajankoulutus herää tähän ja siellä huomataan, että koulutuksessa on puutteita ja se laahaa ajan perässä, se ei anna valmiuksia siihen kaikkeen, mihin nykyperuskoulussa törmätään. Päättäjien lisäksi opimme toivottavasti me kaikki. Se olisikin ihan uuden kirjoituksen paikka.

Me sovimme lasten kanssa eilen, että rakennamme oman kuplan. Kuplassamme on oma säännöllinen päiväjärjestys, kouluosuus opettajien ohjeiden mukaisesti, paljon ulkoilua, paljon lukemista ja ennen kaikkea pyrimme hyvään pössikseen. 3,12 ja 19-vuotiaiden kombossa haasteitakin riittää, mutta niiden sijaan keskitymme tavoitteisiin. Itse otan tavoitteeksi oppia lapsistamme ja heidän osaamisestaan, keksiä uusia tapoja oppia, rakentaa omia luonto-ohjauksen konsepteja ja pitää kiinni päivärytmistä. Eilen jo yllätyin monesta asiasta, koska oli aikaa keskittyä. Ja nythän sitä on.

Pienimmän tavoite on oppia värittämään pysymällä viivojen sisällä. Keskimmäinen saa ohjeet koulusta ja niiden lisäksi tavoitteena on huolellisuuden lisääminen. Vanhin sälli keskittyy ammatillisten opintojen osalta käytännön töihin, siivoaa ja tekee ruokaa. Kaikille otimme tavoitteeksi lukuhaasteen, jota toteutamme yhdessä. 

17 koulupäivää ovat kuitenkin vain 17 koulupäivää. Otetaan nämä mahdollisuutena viettää aikaa perheenä, oppia lapsistamme, tukea ja kannustaa. Tuleva kuukausi ei ole lomaa koululaisille. Mutta ei ole kuitenkaan maailmanloppu vaikka pari päivää koulutyötä jää nyt vähemmälle. Ymmärrän huolen ja murheen, ymmärrän turhautuneisuuden. Mutta ennen kaikkea toivon sydämestäni armollisuutta ihan meitä kaikkia kohtaan tässä tilanteessa. Rakennetaan niitä omia kuplia ja pidetään huolta.