Mitä kuuluu? - Noooh, kaikenlaista.

"Mitä kuuluu?
"Noooh, kaikenlaista. Paljon hyvääkin."

Näin olen viime aikoina vastannut kysyttäessä kohtaamisissa vaikka kaupan käytävillä.
Se on totuus. Kaikenlaista. Paljon hyvääkin. Samalla jättäen ne kurjat kuulumiset sanomatta ääneen.

Toisaalta vastaan niin suojellakseni kysyjää, mahdollisia vaivaantuvia hetkiä. Keskustelu voidaan maitohyllyn edessä jättää tähän ja toivottaa kaikkea hyvää ja jatkaa matkaa. Vastaus kuitenkin antaa samalla kysyjälle mahdollisuuden esittää jatkokysymyksen, että mitä jää sen kaikenlaisen sisälle sen hyvän jälkeen. Kysyjälle jää vastuu kuulla mitä oikeasti kuuluu.

Miksikö vastaan näin?

No siksi, että vaivaantuneita hetkiä on ollut. Ja ne hetket ovat kurjia. Varsinkin kysyjälle. Haluan välttää nämä tilanteet, suojellakin ja toisaalta eihän aina haluakaan listaa terveyshuolista ja muista murheista luetella. Yhdelle vastaan yllämainutusti, toiselle ehkä sanon suoraan, että nyt on aika huono.

Nyt leikin, että kysyit, emme seiso maitohyllyllä ja niinpä voin vastata hieman laajemmin. Seuraa huonojen kuulumisten raportointia, ei valittamista.

Todentotta kuuluu kaikenlaista.
On huolta ja murhetta, turhautumistakin. Ja samaan aikaan kuuluu paljon hyvää. Suurimman osan aikaa tuntuu ihan onnelliselta. Olen saanut olla paljon metsässä, joulunaikaan väkerrellä kransseja, neulonut paljon joululahjoja, parisuhteessa menee hyvin ja poikien harrastuksissa menee hienosti. Kotona on hyvä ja kiva olla. 

Ja on sitä murhetta. Voi kyllä, sitä piisaa.
On murhe omasta terveydestä. Helmikuun lopulla vietetään koronan sairastamisen vuosipäivää ja eipä ole kummoinen kunto ollut sen jälkeen. Heinäkuussa heikkeni entisestään ja long covid- oireisena täällä elellään. Ei ole työkuntoa, ei jaksamista. Ei pysy sykkeet aisoissa, ei jaksa kroppa mitä mieli halajisi. Hermosto on virittynyt ihan omille oktaaveilleen. Kuntoutus on pitkälti omissa käsissä. Kyllähän se turhauttaa. Töitä olen kyllä käynyt kokeilemassa, ja käyn vastakin. Päivän silloin, toisen tällöin. Siihen pystyn ja pitää mielen hyvänä. Päivä töissä tosin vaatii pahimmillaan monen päivän levon palautuakseen. Saman vaatii isompi kauppareissu, imurointi, liian pitkä kävelymatka, liian pitkä aika koneella istuen. Ei samaan päivään parane kahta ohjelmaa suunnitella, reisille menee. Olipa vuosien stressi ja sairastettu borrelioosi hyvä kasvualusta Covidille. Olipa todella.

On sitä murhetta lasten kanssakin. Tietysti. Kehitysvammaisella omat haasteensa, joita kauko-ohjauksella pyrin hoitamaan. Ja lisäksi kanssaan ramppaamaan lääkäreissä ja keskusteluissa pohtimassa pienenison miehen elämää. Väsymysoireyhtymäisellä teinillä omat haasteensa, joiden kanssa koko perhe opettelee ja hissukseen oppiikin elämään hyvää elämää. Mahdollisimman hyvää. On pienen miehen perussairastelut ja toisaalta vaihtuvat hampaat, jotka meinaavat herättää äidissä vanhat traumat esiin. Hampaiden vaihdosta on kerran yksi syöpämatka alkanut. Ymmärrät varmaan.

Monenmoista siis kuuluu. Ihan joka murhetta ja johdannaista en tässä jaa, sait kuitenkin varmasti käsityksen. Murheita, sairaslomaa, stressiäkin ja samaan aikaan paljon hyvää. Näinhän se on meistä monella. Ei ole elämä juhlaa joka hetki, onneksi edes välillä. Aina joku jossakin kokee samaa kuin sinä ja minä. Hyvässä ja pahassa. En ole kummempi kuin sinäkään, toivotan tsemppiä sulle sun haasteissa. Toivottaisin sitä siellä maitohyllylläkin.

Niinhän se on, että elämä ei ole joko tai, se on sekä että. Ja se ajatus on tosi lohdullinen. Elämään mahtuu paljon erilaista ollakseen silti hyvää elämää. 

Kirjoitan myöhemmin oivalluksistani tämän sairasloman ajalta, mutta yhden paljastan jo nyt:
Olen oivaltanut, että ollakseen onnellinen, ei tarvitse olla terve.
Ja se onkin hyvin lohdullinen oivallus.

Mitä sulle kuuluu?

Miten vastaat maitohyllyllä?