Oivalluksien polulla

Silloin kun elämä haastaa, kuulostaa turhankin kliseiseltä, että kyllä siitä jotain hyvääkin seuraa. Kliseistä tai ei, niin se kuitenkin on: jotain hyvää seuraa. Tämän olen taas oivaltanut itsekin. Enemmän ehkä on kyse siitä, että antaa itselleen luvan oivaltaa. Ja vieläpä uskoa oivalluksia. 

Meihin on rakennettu jos jonkinmoisia uskomuksia elämämme aikana. Kaikki ne perustuvat kokemuksiimme. Monia uskomuksia kannamme mukanamme lapsuudesta saakka. Ne ovat ajatuksia meistä itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Niihin perustamme päätöksemme, elämäntapamme, suhtautumisemme muihin ihmisiin, oman paikkamme maailmassa ja oman osaamisemme. Aika usein mielessämme olevat uskomukset eivät ole edes totta - ne ovat meihin syvälle juurtuneita ajatusmalleja, jotka eivät aina ohjaa meitä hyvään suuntaan. Muutoksen hetki on se, jolloin omia uskomuksia onkin hyvä tarkkailla tarkemmin. 

Olipa uskomus sitten lapsena kuultu opettajan lipsauttama toteama lauluäänestä, vanhemman kertoma suvun huonosta matikkapäästä, hyväksi tarkoitettu tsemppi ainaisesta pärjääjästä tai rakkaudessa koetusta petetyksi jäämisestä, on niitä hyvä ravistella ja tutkiskella mikä onkaan totuus.

Olen siis tehnyt monia oivalluksia kuluneen vuoden aikana. Elämä haastoi, kun oli minun vuoroni olla heikoin lenkki. Minun, joka aina on muita hoivannut ja kaiken hoitanut. Nyt oli minun vuoroni nostaa kädet pystyyn ja myöntää, ettei terveys nyt mahdollista elämää kuten ennen. Kädet pystyssä olikin aikaa oivaltaa. Ja sepä on ollutkin hienoa. Oivallukset on tullut uskomuksia tutkimalla ja haastamalla.

Oivalsin, että...

...rajat ovat rakkautta myös itseäni kohtaan. Rajojen rikkomisesta, itseä vastaan kulkemisesta ei seuraa mitään hyvää.

...minä asetan rajani oman ja vain oman mieleni ja maailmani mukaan.

...kun suorittaminen, tekeminen, puskeminen, pakottaminen loppuu, alkaa tulla tilaa aidoille ajatuksille, haaveille ja totuuksille.

...kun kaikki turha riisutaan, jäljelle jää arvokkain: Minä. Ja minä olen rakastettava ihan vain olemalla minä.

...olen itse itseni pahin vihollinen. Kohtelen siis jatkossa itseäni kuin hyvää ystävää.

...olemalla vajaa, väsynyt, keskeneräinen,  annan parasta esimerkkiä lapsilleni.

...vähemmän on enemmän. 

...ei tarvitse olla valmis, voidakseen tehdä ja edetä. Ja auttaa muita. 

...aina voi ottaa uuden polun.

...menneisyys ei määritä tulevaisuuttani. Paras opettajani tässä on poikani.

...voin olla hyvinkin onnellinen ja kiitollinen vaikken olisi terve.

...kaksi viikko imuroimatta onkin oikein ok.

...se minkä joskus koin omaksi jutukseni, ei enää tarvitse olla sitä.

...arvot ovat mitä mainioin kompassi.

Kovin yksinkertaisia oivalluksia, mutta kovin tärkeitä. Moni oivaltaa varmasti jo aiemmin. Meille pärjääjille ja suorittajille oivaltaminen on haastavampaa. Se tarkoittaa uskomusten tarkkaa tutkimista ja haastamista, vanhoista ajatusmalleista vähitellen luopumista ja hissukseen uuden oppimista. Niin tiukassa uskomukset  meissä istuvat, että ei niistä helpolla pääse irti. 

Omien arvojen kirkastaminen, toiminnan suuntaaminen arvojen mukaan ja rohkeus sekä omistautuminen. Siinä oivallusten muuttaminen toiminnaksi, muutoksiksi. Uskomusten haastaminen on  työlästä ja mielenkiintoistakin. Ja niin kovin oivaltavaa.

Mitä sinä olet oivaltanut?