Tekstit

Suru mahtuu syliin

-
Kuva
Kuva katsoo kirjahyllystä. Poika kulkee papan vanhoissa vaatteissa. Sanoissa on mukana päivittäin, ajatuksissa vielä useammin. Ja tänään, pyhäinpäivänä yhtälailla. Enemmän kuitenkin ihan tavallisena tiistaina. Tai isänpäivänä. Syntymäpäivänä, kun keitetään vieraille kahvit. Kesäiltana, kun kokoonnutaan yhteen ilman joukon päätä. Puheissa on mukana silloinkin. Tunteissa. Vahvasti. Lupasin. Väittelimme tästä hetken. Väitti, että unohtuu. Kaikki unohtuvat. Intin vastaan. Ja minä lupasin. Lupasin, että puheissa elää mukanamme. Aivan kuten aiemminkin menneet. Hekin elävät muistoissa, joita ääneen kerromme. Niin hänkin. Välillä päät painuvat alas, huokaistaan ja pyyhitään kostunut silmäkulma. Välillä nauretaan ääneen. Muistellaan lauseita sanasta sanaan. Sattumuksia, ilonhetkiä ja sitä ihan tavallista elämää yhdessä. Ja juuri näin hän elää. Joka hetki kanssamme. Ja se lohduttaa. Joka päivä. Että saa kuljettaa mukana. Puhua ääneen metsäpolulla. Hymyillä tunturille. Seistä selkä puunrunkoa vas...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Unelmasta todeksi: Terveiset Luonto sairaalaan-hankkeen prosessista

-
Kuva
Miina Sillanpää teki aikoinaan paljon työtä ajatuksella: Hyvinvointi kuuluu kaikille. Tämä Suomen ensimmäisen naisministerin ajatus lämmittää ja allekirjoitan sen todella.  Isoisoisotätini vanavedessä olen halunnut syventää tämän ajatuksen omaan intohimooni: Luontohyvinvointi kuuluu kaikille. Siinä missä Miina piti mm. heikommassa asemassa olevien piikojen ja yksinhuoltajaäitien puolta, ajoi heidän asiaansa ja tarjosi lepopaikan Siuntiossa, olen minä halunnut tarttua myös heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksiin luontohyvinvointiin. Heikommassa asemassa olevilla tarkoitan heitä, joilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä kokemaan luontoa autenttisessa ympäristössä.  Olen saanut tarjota luontokokemuksia lapsisyöpäpotilaille sairaalassa nyt jo vuoden ajan ja se on ollut palkitsevaa. Lasten innostus, heittäytyminen ja kiinnostus on ollut liikuttavaa. Heidän mielikuvituksensa yllättää kokeneenkin kasvatustieteilijän joka kerta. Ja toisaalta olen työssäni syöpäyhdisty...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Peltsin ja Osmon jalanjäljissä

-
Kuva
Ei liene kotitaloutta, jossa ei Peltsin ja Osmon koskettavia seikkailuja olisi seurattu alkuvuodesta. Eikä kahvihuonetta, jossa heistä ei olisi puhuttu. Ihaillen, ylistäen ja huokaillen. Ja aivan syystä. Ehkä myös seikkailunsa on saanut omaan elämään ja vanhemmuuteen peilaamaan, innostumaankin. Saanut suunnittelemaan kesän retkiä ja seikkailuja. Hienoa on kyllä ollut seurata hypetystä kaksikon ympärillä. Osmo on upea ja sinnikäs kaveri. Hänen kanssaan ei olla piilouduttu Downin syndroman taakse vaan on siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi tehty asioita, kannustettu ja opetettu. Isä ja poika yhdessä. Ja juuri nämä seikat: kehitysvammainen poika, hänen taitonsa ja sitkeytensä, positiivinen asenteensa, isän ja pojan yhteinen tekeminen, heidän keskinäiset hellyydenosoitukset ja luonnossa liikkuminen, ovat nousseet otsikoihin ja keskusteluiden keskiöön, ihastelun kohteeksi. Jälleen, aivan syystä. Peltsi on kertonut, että heidän tavoitteenaan on ollut saada perheitä liikkeelle luontoon. Mikä...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Haltioitumista ihmetyksistä

-
Kuva
Tapahtui vuosia sitten Äkäslompolossa, Kellostapulikurussa. Paikassa, jonka olin täysi-ikäisyyden kynnyksellä syksyn ruskassa nimennyt maailman kauneimmaksi paikaksi, MKP. Olin saapunut samaiseen paikkaan vuosien päästä lokakuun ensipakkasilla pienen poikani ja mieheni kanssa. Näyttääkseni heille jotakin todella kaunista. He näkivät ja jäivät nuotiolle lämmittelemään. Jatkoin hetken matkaa yksin. Kävelin huurteisia pitkospuita. Kaikkialla oli kaunista hennon valkoista, hengitys höyrysi ja hiljaisuus sai korvat soimaan. Ja sitten edessä aukesi satumaailma. Hetkeen en nähnyt minne pitkoset loppuvat, näin vaan maailman alhaalla laaksossa. Kauneimman ikinä. Silloin lämmin tunne valtasi koko naisen ja kyyneleet valuivat pitkin kylmiä poskia. Se oli ensimmäinen kerta, kun luonto kosketti kyyneliin. Vuosia myöhemmin ymmärsin kokemani. Olin kokenut ihmetyksen. Törmäsin ja ihastuin tähän termiin luettuani Maria Boreliuksen kirjan ”Hyvinvoinnin vallankumous”. Kirjassa tiedetoimittaja Borelius ke...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elämänmakuinen äitiys

-
Kuva
  Kun on viimeksi kirjoittanut kuolleelle isälleen, on kynnys uuteen kirjoitukseen ollut kovin korkea. Kun oikein mikään ei ole tuntunut sen arvoiselta, että voisi jatkaa kirjoitusten ketjua olematta liian kevyt. Vaikka elämähän jatkuu, vääjäämättä. Suru sylissä. Mutta se jatkuu. Ja se mikä säilyy ihan joka hetki on äitiys. Äitiys pitää vahvasti kiinni hetkessä ja elämässä. Surun aikanakin.  Kiitollisuudesta tähänkin äitiyden puoleen, siihen miten se on ollut suuri voimavara suuressa surussa, tuli vahvasti olo, että nyt haluan kirjoittaa. Äitienpäiväaamuna klo 7.00. Muun perheen nukkuessa, pari kahvikupposta juoneena ja pyykkikoneen käynnistäneenä. Kuopus kävi hereillä, hieroin puutuneet sormet tuntemaan ja lähetin isänsä viereen jatkamaan unia.  Minun näköinen äitienpäiväaamu. Perhe tietää, että arvostan aamun omaa rauhaa. He tietävät, etten kaipaa kahvia sänkyyn- se on niin hitsin hankala siellä juoda. He tietävät, että rytmini on niin eri, ettei edes kannata yrittää no...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Iskä

-
Kuva
   Iskä. Sä kuolit. Kesäkuisena aamuyönä. Lempihoitajasi vierelläsi. Vain kaksi viikkoa syöpädiagnoosin jälkeen. Aivan liian aikaisin. Aivan liian nopeasti. Iskä. Kesä on mennyt sumussa. Niinhän sen tällaisessa tilanteessa kuuluukin. Surusumussa. Miten voi mieli käsittää tapahtuneen? Miten voi hyväksyä? Ymmärtää? Mielen täyttää suru. Kiukku. Lohduttomuus. Epäusko. Iskä.  Kesäkuun alussa kävit meillä kylässä. Syntymäpäivillä. Omin jaloin. Oli tiistai. Selkäsi oli kipeä. Huolestuin. Olit meillä kuitenkin ajan kanssa, seurustelit. Toit pienelle seikkailijalle makuupussin. Minulle oliiviöljyä. Sitä parasta. Perjantaina menit päivystykseen. Et enää palannut sairaalan seinien ulkopuolelle. Et enää kävellyt. Juhannuksena vielä söit mansikkakakkua. Söit myös sen päällä olleen viisapilan. Neliapilan laitoit muistikirjan väliin. Seuraavalla viikolla nukuit pois.  Iskä.  Kaiken haastavuuden, surullisuuden, epäuskon, epätoivon keskellä, teit meille asiat helpoksi. Niin hel...
1 kommentti
Lue lisää

Se ei ole ohi, kun se on ohi

-
Kuva
  Se ei ole ohi, kun se on ohi - tätä viestiä on vuonna 2024 rummutettu kansainvälisen lasten syövän päivän julkaisuissa. Olenpa onnellinen, että tätä(kin) puolta lasten syövistä tuodaan esiin. Niin tosi ja niin surullinen osa syöpään sairastuneen lapsen polkua.  Viesti kertoo lyhykäisyydessään syöpähoitojen myöhäisvaikutuksista. Olisi ihanaa ajatella, ja näinhän moni ulkopuolinen ajatteleekin, että sinä päivänä, kun syöpähoidot ovat ohi, kun infektioeristys puretaan, että sinä päivänä herättäisiin unesta ja kaikki olisi kuin ennen. Kuin ennen sairastumista. Että suljettaisiin ovi takana ja unohdettaisiin koko painajainen. Mikä onni, että joillekin se on näin. Ihanaa, että on. Meillä on kuitenkin edessämme se fakta, että yli 60% lapsena syövän sairastaneista eivät saa elää tervettä aikuisuutta. Ne hienot hoidot, joilla lapsen syöpä on hoidettu, rikkoo helposti jotakin muuta. Ja näin myöhäisvaikutukset voivat ilmetä vasta vuosien päästä, seurata pitkälle aikuisuuteen ja vaikut...
Lähetä kommentti
Lue lisää