Nokipannukahvia ja elämää

   Iskä. Sä kuolit. Kesäkuisena aamuyönä. Lempihoitajasi vierelläsi. Vain kaksi viikkoa syöpädiagnoosin jälkeen. Aivan liian aikaisin. Aivan liian nopeasti. Iskä. Kesä on mennyt sumussa. Niinhän sen tällaisessa tilanteessa kuuluukin. Surusumussa. Miten voi mieli käsittää tapahtuneen? Miten voi hyväksyä? Ymmärtää? Mielen täyttää suru. Kiukku. Lohduttomuus. Epäusko. Iskä.  Kesäkuun alussa kävit meillä kylässä. Syntymäpäivillä. Omin jaloin. Oli tiistai. Selkäsi oli kipeä. Huolestuin. Olit meillä kuitenkin ajan kanssa, seurustelit. Toit pienelle seikkailijalle makuupussin. Minulle oliiviöljyä. Sitä parasta. Perjantaina menit päivystykseen. Et enää palannut sairaalan seinien ulkopuolelle. Et enää kävellyt. Juhannuksena vielä söit mansikkakakkua. Söit myös sen päällä olleen viisapilan. Neliapilan laitoit muistikirjan väliin. Seuraavalla viikolla nukuit pois.  Iskä.  Kaiken haastavuuden, surullisuuden, epäuskon, epätoivon keskellä, teit meille asiat helpoksi. Niin hel...

  Se ei ole ohi, kun se on ohi - tätä viestiä on vuonna 2024 rummutettu kansainvälisen lasten syövän päivän julkaisuissa. Olenpa onnellinen, että tätä(kin) puolta lasten syövistä tuodaan esiin. Niin tosi ja niin surullinen osa syöpään sairastuneen lapsen polkua.  Viesti kertoo lyhykäisyydessään syöpähoitojen myöhäisvaikutuksista. Olisi ihanaa ajatella, ja näinhän moni ulkopuolinen ajatteleekin, että sinä päivänä, kun syöpähoidot ovat ohi, kun infektioeristys puretaan, että sinä päivänä herättäisiin unesta ja kaikki olisi kuin ennen. Kuin ennen sairastumista. Että suljettaisiin ovi takana ja unohdettaisiin koko painajainen. Mikä onni, että joillekin se on näin. Ihanaa, että on. Meillä on kuitenkin edessämme se fakta, että yli 60% lapsena syövän sairastaneista eivät saa elää tervettä aikuisuutta. Ne hienot hoidot, joilla lapsen syöpä on hoidettu, rikkoo helposti jotakin muuta. Ja näin myöhäisvaikutukset voivat ilmetä vasta vuosien päästä, seurata pitkälle aikuisuuteen ja vaikut...

 2.11. vietetään ulkoluokkapäivää. Jihuu! Joku viisas on sanonut, että "mitäpä, jos olisikin jokaisen lapsen oikeus päästä luontoon ja hoitaa luontosuhdettaan". Ihana ajatus! Jokaisen lapsen oikeus. Myös koulupäivien aikana. Ja voisin viedä tämän pidemmälle: Myös aikuisten oikeus. Ei velvollisuus vaan oikeus vaalia luontosuhdettaan työpäivän aikana.  Olen omassa työssäni jo useamman vuoden viettänyt ulkoluokkapäiviä ja tunteja. Vienyt siis opetuksen luontoon ja saanut huikeita tuloksia ja ennen kaikkea kokemuksia. Oppitunnit ulkona ovat erilaisia, vaativat valmistelua ja yllättävät joka kerta. Olen saanut työskennellä kokopäiväisesti ulkona, järjestää viikottaisia metsäpäiviä ja välillä yksittäisiä oppitunteja ulkona. Aina se on kannattanut.   Helposti ajatellaan, että ulkona opetellaan luonto -ja ympäristöasioita. Niitäkin toki. Ja myös ihan kaikkea muuta, mitä lukujärjestyksestä löytyy. Ja sen rinnalla elämää, kansalaistaitoja, ryhmässä toimimista ja varsinkin omaa p...

Tauko tekee elämässä aina hyvää- pacingissä kyse on laajemmasta ja haastavammasta asiasta. Olen löytänyt sen - lajeista haastavimman. Säännöt ovat moninaiset, yksilölliset ja äärimmäisen haastavat sisäistää. Laji itsessään on parhaimmillaan, onnistuessaan palkitseva ja suurta mielihyvää tuottava. Treenausvaihe taasen tuskaa ja turhautumista aiheuttava. Treeni on jatkuvaa, yrittämisestä ei varsinaisesti palkita. Vain onnistunut suoritus palkitaan. Tämän lajin pariin joutuu pakon edessä. Voi sanoa, että olen lajini löytänyt. Vaikka haasteista pidänkin, tässä sitä on jo liiaksi.  Se on pacing , tauottaminen, aktiivisuuden rytmitys. Siinä on lajeista haastavin. Pacingin avulla pyritään säilyttämään toimintakyky mahdollisimman hyvänä, kun toimintakyvyn ja jaksamisen kanssa on haasteita. Pacingia käytetään "välineenä" esimerkiksi kroonisen väsymysoireyhtymän tai long covid- oireiden kanssa. Käytännössä se tarkoittaa oman toiminnan rytmittämistä niin, että voimia riittää mahdollisim...

    Lapsella on synnyinlahjana vahva luontoyhteys. Hän on utelias, rohkea, aistit auki tutkiva, ennakkoluuloton, avoin. Hän on luonnossa kotonaan. Jokainen meistä on ollut lapsi ja kasvaessamme suhteemme luontoon ja luontoyhteyteemme muuttuu vääjäämättä. Se muuttuu meistä riippuen ja riippumatta. Se on luonnollista. Aikuisina voimme itse jälleen vaikuttaa omaan suhteeseemme luontoon ja hyödyntää sitä oman hyvinvoinnin eteen. Aikuisina meillä on hieno tilaisuus, ja vastuu, antaa lapsille mahdollisuus kulkea, kasvaa ja kokea luonnossa. Antaa h eille mahdollisuus säilyttää vahva luontoyhteys, jonka avulla hän kehittyy ja joka kannattelee häntä myöhemmin elämässä. Lapsi hyötyy luonnossa oleilusta ja liikkumisesta hyvin paljon - kuten me kaikki. Lapsen kohdalla hyödyt kantavat pitkälle myöhempään elämään.    Aistien avulla lapsi tutkii, oppii ja kehittyy. Luonnossa se tapahtuu kuin itsestään, ilman ohjelmoitua oppimista. Kun siihen saa vain mahdollisuuden. Aistien avulla ...

Lupasin kertoa miten luonto on hoitanut omaa hyvinvointiani. Täältä pesee.    Lyhykäisesti ensin mainittakoon, että monessa elämäntilanteessa luonto on ollut korvaamaton apu varsinkin mielenterveyden mutta myös fyysisen kunnon kanssa. Kun valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin, kävelin metsätietä mökille lukemaan ja keskittyminen oli helpompaa. Kun valmistauduin armeijaan, kohotin kuntoani metsässä. Kun lapset olivat pieniä, jaksoin kaiken paremmin, kun vein meidät kaikki metsään. Kun opiskelin, sain parhaan vastapainon luonnosta ja meren rannalta. Kun lapseni sairastui syöpään, ajatukset ja tunteet oli helpoin käsitellä metsässä. Kun on kiristänyt lujaa, metsä on rauhoittunut. Kun on itkettänyt, luonto on lohduttanut. Ja nyt olen ollut uudenlaisen tilanteen edessä viimeisen reilun vuoden ajan. Voisi sanoa, että tämän vuoden ajan luonto on hoitanut, korjannut ja auttanut rikkimennyttä. Kerron siitä. Lyhyesti rikkimenneestä. Pitkittynyt krooninen stressi tarjosi oiv...