Vapaaehtoisesti yhdessä - elämän heittäminä

Yhdessä.

Pienikin teko, pienikin aika on suuri apu.

Vapaaehtoisvoimin.

Lahjoitusvaroin.

Elä täysillä.
Yhdessä tehdään hyvää.

Muun muassa tällaisia asioita pyöriteltiin tänään suunnittelupäivässä, kun pohdittiin lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön tulevaa juhlavuotta. Asialista oli pitkä, puhetta paljon ja ideoita vielä enemmän. Tarinoita kuultiin asiasta ja sen vierestä ja nauru raikasi. Eipä olisi ulkopuolinen arvannut, että tilan täytti syöpälasten äidit. 

 

 

Yhdistystoiminta on siitä(kin) hauskaa toimintaa, että yhteinen kiinnostuksenkohde kerää yhteen monia erilaisia ihmisiä. Osaamista löytyy eri aloilta ja persoonia joka lähtöön. Niin meilläkin. Pienoinen ero kuitenkin löytyy: Meidät on elämä tähän joukkoon heittänyt. Kukaan meistä ei ole valinnut olla syöpälapsen vanhempi, kukaan ei ole halunnut miettiä miten toimia vertaistukena tai millaista infektioriskitöntä toimintaa voisi järjestää. Nämä asiat eivät varsinaisesti olleet kenenkään kiinnostuksenkohteita ennen kuin elämä meidät tähän heitti. Tällä matkallamme olemme paikkamme ottaneet, jotkut aktiivisina toimijoina, jotkut osallistujina, jotkut eivät koe lainkaan omakseen uutta vertaisten ryhmää.

Niin kurjalta kuin tähän vertaisryhmään kuuluminen kuulostaakin, poistuessani tänään suunnittelupäivästä koin suurta rakkautta. Olin suorastaan voimaantunut ja täynnä intoa. Ja parasta on, etten ollut tuntemuksieni kanssa yksin. Muutkin kokivat samoin: kokivat kuuluvansa johonkin tärkeään ja saavansa toiminnasta paljon. Niin monta erilaista persoonaa, jotka eivät ilman tätä elämän heittoa olisi toisiinsa tutustuneet, olivat nyt juuri oikeassa ryhmässä suunnittelemassa juhlia ja leirejä. Niitä me yhdessä järjestämme, niihin me yhdessä yhdessä osallistumme ja niissä me viihdymme. Vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin. Yhdessä.

Syyskuu on Suomessakin kultainen. Se on lasten syöpien tietoisuuskuukausi. Suomessa syöpään sairastuu vuodessa n. 150 lasta. Paranemisluvut ovat suuria ja siitä olemme kiitollisia. Kaikki eivät kuitenkaan selviä ja sitä suremme. Liian monta pientä arkkua olen nähnyt, liian monelle vanhemmalle olen suruvalitteluni kertonut. Vaikka vapaaehtoistoiminta meilläkin keskittyy pääosin vertaistuen ja ilon hetkien antamiseen sairastaville lapsille ja heidän perheilleen, on suurin toiveemme ja päämäärämme se, että tulevaisuudessa paranemisluvut täyttäisivät kaikki 100%. Siihen tutkimuksella ja hoidoilla pyritään.

Vertaistuella on suuri voima. Ja yhdessä tekemisellä. Elämä heittelee meitä eikä aina ollenkaan mieluisimpaan seikkailuun. Kuitenkin suurimpien tarpomisten jälkeen huomaamme, että jotakin hyvää on matkalta tarttunut mukaan. Tänään ihanien vapaaehtoisten toimikuntalaisteni seurassa olin kiitollinen siitä, että olin juuri siinä juuri heidän kanssaan. Yhdessä. 

Ostamalla kultanauhan osoitat tukesi lapsisyöpäpotilaille.
Myyn mielelläni.