IsoPieniRakasRaskas

Eilen vietettiin esikoiseni syntymäpäiväjuhlia. Niitä on suunniteltu ja jännitetty monta viikkoa, niistä on puhuttu kuukausia. Tänäkin vuonna. Kakkutoive on muuttunut monet kerrat, viime metreillä Brita-kakku vaihtui juustokakuksi, suolainen sienipiirakka jauhelihapitsaksi. Juhlien ohjelmaksi suunniteltu näytelmä ei ehtinyt valmistua, valmiiksi ehti vain musiikkilistaus. Siirtynee tuonnemmaksi tämän(kin) näytelmän ensi-ilta.

Näin on ollut aina. On herätty aamulla ennen kukkoa odottamaan vieraita. On yhden vieraan saavuttua ovesta sisään, alettu jo odottaa seuraavaa. Vatsa on ollut sekaisin monta päivää, kysymystulva juhlapäivän aikataulusta, vieraista, tarjottavista ja lahjoista vienyt järjen kaikilta kanssa-asujilta. Sankarin joka solun täyttävä jännitys ja innostus syntymäpäivästä on yhtä aikaa ilahduttanut ja raivostuttanut. Olemme oppineet kertomaan vain olennaisen etukäteen.

Joka solun täyttävä…kertoo tästä lapsesta juuri sen oleellisen. Siinä on hänen otteensa elämään. Kaikessa hän elää joka solullaan. Innostuu, ilahtuu, kiukkuaa, suree, jännittää, elää tunteen kuin tunteen aivan joka solulla. Se on piirre, jota sekä kadehdin että syy, jonka vuoksi revin hiuksia päästäni. Josta koitan oppia sen sijaan, että turhautuisin.

Eilisen juhlan parhaimmistoon kuului näytelmänsä Ihmemaan olion vierailu, viittomakielen aakkosten opettelu Youtube-videon avulla sekä lahjaksi saamansa Iittalan Teema-astiat, joita innoissaan tutkittiin vielä illalla internetin sivustoilta. Ilta huipentui veljesten leikkiin pihalla: Dj soitti Jussin Baarissa kunkin lempimusiikkia ja pojat tanssivat tahdissa. Pienin veljistä toivoi perinteistä lastenlaulua, keskimmäinen radiohittiä ja esikoinen Jätkän humppaa.

Hän, esikoispoikani, täytti 19 vuotta. IsoPieniRakasRaskas lapsi. Keharini, paras ja raskain opettajani. Pieni mies ison miehen kehossa, hän, joka sekä haastaa että ilostuttaa enemmän kuin kukaan elämässäni. Kasvaa ikänsä ja kroppansa puolesta aikuiseksi, mieli ei kaikessa pysy perässä. Pikkuveli on kasvanut hänestä ohi, roolit vaihtuneet. Jos niitä on koskaan perinteisessä mielessä ollutkaan. Hän opiskelee kuten ikäisensä. Hän ajaa partaa kuten ikäisensä. Hän tykkää tytöistä kuten ikäisensä. Hän ei kuitenkaan elä kuten ikäisensä; ei käy baareissa, ei aja ajokorttia, ei mene armeijaan. Mutta hän ei valita. Hän elää kuten hän elää. Ja on tyytyväinen.

Hän on kasvattanut minua enemmän kuin yhdenkään käymäni koulun oppi. Hänen kanssaan olen löytänyt maailmasta paljon kauneutta. Hän huomaa edelleen, kun olen vaihtanut verhot. Hänen kanssaan olen kulkenut monet metsäpolut, ensin kaksin, myöhemmin veljien kanssa. Metsäpolkujen lisäksi olemme tallanneet elämänpolkuja kahdestaan pääosin eteenpäin mutkitellen, vuoroin hiiren, vuoroin jättiläisen askelin.  Hänen kanssaan olen hiihtänyt monet ladut, hitaalla, mutta varmalla tyylillä, välillä hiljaa, yleensä monia ihmetyksiä kuunnellen. Hän on näyttänyt miten olla rohkeasti oma itsensä ihan aina. Siinä lienee paras oppi.

Hän on opettanut lisäkseni ympäristöään enemmän kuin voi ikinä ymmärtääkään. Hän on opettanut lapsia ja aikuisia, opettanut hyväksyntää, erilaisuutta, sydämellisyyttä ja elämäniloa. Vaikka niin liian usein hermostun, turhaudun ja murehdin vuokseen, en voisi kiitollisempi olla. RakasRaskas lapseni, varmasti löytää paikkansa maailmassa.

Tänään vietämme aikaa kahden. Keitämme kahvit ja käymme ostoksilla. Ostamme sisäliikuntakengät Lavis-tunneille ja Onneli ja Anneli - elokuvan, syömme lounasta yhdessä ja ihmettelemme elämää. Luultavasti tappelemme, hän turhautuu minuun ja minä häneen. Usein odotan aikaa kanssaan kahden ja hetken päästä olen valmis lähettämään hänet takaisin asuntolaan. Ja hän on valmis lähtemään. Ikävöidäksemme kohta taas toisiamme. IsoPieniRakasRaskas lapseni.