Kynttilä pienelle ystävälle

Kauppalistaan lisäsin vielä muutaman hautakynttilän. On aika viedä haudoille loistoa ja muistaa rakkaita. Ja myös heitä, joiden rakkaat on liian varhain jouduttu hautaamaan.

Mekin sytytämme kynttilöitä monille. Myös lapsille. Lapsille, jotka ovat joutuneet kuolemaan syövän nujertamina. Tämä on minun ja poikani yhteinen juttu. Olemme pienelle ystävällemme sytyttäneet monet kynttilät, itkeneet monet itkut ja muistelleet hauskat jutut. Muistamme hänen aurinkoisuutensa, hetket pyörätuolissa, laivaristeilyn yhdessä ja hassut sutjautuksensa. Kyynelten läpi hymyilemme muistaessamme häntä. Haudalla käynti ei ole  kuitenkaan kolmen vuoden aikana muuttunut helpommaksi. Joka kerta sattuu.

Sattuu siksi, että jouduimme liian aikaisin hyvästelemään pienen ystävän. Mutta sattuu myös siksi, että mikään ymmärrys ei riitä käsittämään miten vanhemmat ja sisarukset jaksavat, pysyvät järjissään, pystyvät hengittämään tukahduttavassa surussaan. Miten kukaan ikinä selviää lapsensa menettämisestä. Silti näen ympärilläni heidän selviävän.

Näen heidän tuskansa ja surunsa ja samalla näen sen, miten helpoksi he tekevät meidän ympärillä olevien elämän. Miten he skarppaavat, hymyilevät, kuuntelevat muiden murheet. He eivät milloinkaan sano, että miten kehtaat valittaa lapsestasi, kun hän on sentään hengissä. He eivät milloinkaan huuda, etten saatana soikoon jaksa. He vastaavat kysymyksiin heidän voinnistaan, että ihan ookoo. Vaikkei ole. Sisällä sattuu lujaa. Tiedän sen. Voi miten onnellinen olen, kun aina välillä kuulen puhelimessa lohduttoman itkun ja saan lohduttaa. 

Kun pyörii syöpäpiireissä, joutuu väistämättä tilanteeseen, että sytytettäviä kynttilöitä tulee vuosittain lisää. Tänäkin vuonna liian monessa perheessä joulu tulee tyhjään syliin. Kaupassa mieleen tulisi monta sopivaa pakettia, mutta ei ole kelle antaa lahjoja. Lahjan sijaan lapselle sytytetään kynttilä. Miten ikinä selviää sellaisesta joulusta? Ja he selviävät. Nuo vanhemmat, joiden sydämestä on osa haudattu lapsen mukana.

Tänäkin jouluna sytytän kynttilän monelle pienelle ystävälle. Mietimme heistä kauniita asioita. Muistamme pienen neidin pippurisen mutta iloisen luonteen, nuoren neidin aurinkoisen olemuksen, pienen pojan hauskan naurun, nuoren pojan valoisan lahjakkuuden. Huomaamme heitä yhdistävän valoisuuden, siitä saamme heidät muistaa.

Sytytän kynttilän heille pienille. Toivon sen myötä kaikkea parasta, vahvinta voimaa heidän perheilleen. Sytytän kynttilän omille rakkaille. Ikävöin ja muistan hyvällä. Samalla otan omani lähelle ja keskityn olennaiseen. Rakastamaan tässä ja nyt.