Nelosen arvoinen syksy

Vitonen on tosi haastava saada. Näin kertoivat. Ja niinhän se on. Nelonen on tosi hyvä. Osaaminen on hyvää nelosella. Enkä voisi olla tyytyväisempi. Se, mitä tuon nelosen takana on, on niin arvokasta, ettei arvosanat riitä kuvaamaan.

Raivaushommissa taukokahvilla.

Kyse on siis luonto-ohjaajaopintojen ensimmäisen opintokokonaisuuden arvioinnista. Takana on ensimmäinen lukukausi opintoja, jotka ovat imaisseet mukanaan. Opinnot, joihin lähdön lasken saaneen sysäyksen Kuusamon Myllykosken riippusillalta viime toukokuussa. Se vahva tunne silloin siellä koskien kuohussa johdatti minut tähän. Ja hyvä, kun johdatti.

Kulunut syksy on tuonut minut joukkoon, jossa en olekaan yksin ihastelemassa pieniä sammalia polun varrella, hihkumassa maiseman kauneutta kalliolla tai huokailemassa ihanaa sateen raikastamaa ilmaa. Nyt meitä on joukko, jonka kanssa jakaa nämä ihmetyksen kokemukset, joille puhua ääneen haaveistaan ja joiden kanssa lähteä vapaapäivänä ihmettelemään puiden silmiä. En osannut arvata, että näin hienoja ihmisiä saan ympärilleni.

En myöskään uskonut, että opin niin paljon. Alkuhankaluuden ja epätoivonkin jälkeen sain kuin sainkin käännettyä aivot vastaanottotilaan ja tulokset ovat olleet huimia. Olen tänä syksynä oppinut tunnistamaan yli 100 kasvia, monia sieniä, reilut 40 kalaa, parikymmentä puuta ja pensasta ja noin sata lintua. Kiitettävästi. Niin ylpeä itsestäni. Nyt odotan innoissani kevättä, kun pääsen tunnistamaan esiin puskevia uusia versoja ja taivaalla liihottavia muuttolintuja.

Syyslukukauden aikana on tallattu monet polut, välillä paisteessa, välillä sateessa. Syksy aloitettiin upealla yönyliretkellä Höglandin saareen. Enpä parempaa keinoa ryhmäytymiseen voisi keksiä. Luokassakin toki on istuttu ja opiskeltu, mutta luontoretket ovat olleet parhainta antia. Lintuja tiirailtiin Kuusistossa ja Littoisten kosteikossa, kasveja tutkittiin Kurjenrahkalla ja Paraisilla, raivaushommia opeteltiin Paimiossa ja Kaarinassa, sieniretki tehtiin lähimetsään, puita opeteltiin Paraisten keskustassa ja monia muita erilaisia retkiä erilaisissa kokoonpanoissa eri tavoittein. Aina hymyssä suin. Käytännönläheisyys on ollut parasta.

Käytännössä osaaminen on näytettykin. Jännittävää hommaa nelikymppiselle, joka ei ennen ole näyttöjä suorittanut. Helppohan se oli tenttejä tehdä ja osoittaa päntätty tieto. Tai no, ei se helppoa ole. Ihan on joutunut työtä tekemään. Särkikaloissa hyvinkin paljon. Jostain syystä jännittävintä oli osoittaa taitonsa käytännössä: Suunnistaa ja laittaa raivaussahalla vesoja matalaksi, kun arvioija tarkkaili vieressä. Alkujännän jälkeen sekin oli miellyttävä kokemus. Eipä sitä paremmin arviota osaamisestaan voisi saada kuin käytännön työssä.  

Hieno syksy. Silmäni ovat avautuneet ja näen edessä paljon mahdollisuuksia. Näen miten paljon luontopalveluilla olisi annettavaa ihmisille, ihmisten hyvinvointiin, aistien kautta joka soluun, aikuisille ja lapsille, erityisille ja varttuneille. Makuhermoille nautintoja, lihaksille vetreyttä ja mielenterveydelle positiivista virtaa. Vielä on aikaa hioa omia ajatuksia ja haaveita päämääriksi ja löytää rohkeus seuraavaan askeleeseen.

Vielä elokuussa ajattelin tarttuvani hyväksilukuihin ja suorittavani opinnot nopeasti pois alta. Olen muuttanut mieltäni. Niin paljon mielenkiintoista ja innostavaa on luvassa, etten näe syytä miksi niistä luopuisin. Ja saanpa enemmän aikaa tarkentaa unelmia ja kerätä rohkeutta. Mihin ikinä sitä tarvitsenkaan.

Tämän päivän arviointikeskustelun jälkeen jäin ansaitulle joululomalle, takki tyhjänä, mutta mieli täynnä. Suuntasin lapseni joulukirkkoon kuuntelemaan hänen taidokasta evankeliumin lukuaan. Siellä tuli joulumieli ja rauha, väsy ja hymy. Kun Enkeli taivaan ässät suhahteli yhteislaulussa, onnittelin itseäni syksyn urakasta ja huokaisin itseni lomalle. Nelosen arvoinen syksy oli täyskymppi.