Ole paras ystäväsi

Ei se kaksoisleuka tai vatsamakkarat
vaan se ikimuistoinen tunnelma.

Kuinka usein oletkaan neuvonut ystävääsi pitämään huolta itsestään? Kannustanut, että kaikki järjestyy. Muistuttanut, että ei joulua kaapissa vietetä. Kertonut, että kotityöt kyllä odottavat eikä pyykki lapsiperheessä pesemällä lopu. Kuunnellut ja kannustanut, muistuttanut, että välillä voi ja pitää sanoa Ei. Sanonut, että ei ole maailmanloppu, jos jää viikkosiivous tekemättä. Kehottanut kaatamaan lasillisen viiniä ja nostamaan jalat ylös. Pyytänyt luottamaan omaan näkemykseen ja itseensä. Kertonut kuinka tärkeä hän on ja muistuttanut pitämään omasta ajasta kiinni.

Aivan. Niin minäkin. Monesti ja monelle. Aivan yhtä usein vaatinut itseltäni kohtuuttomia, jättänyt oman ajan järjestämättä, antanut luvan huilia vasta, kun koti on imuroitu ja pyykit viikattu ja mennyt velvollisuudentunteesta vaikka on tehnyt mieli vetää itkupotkuraivarit ja huutaa, etten jaksa. Antanut luvan olla vaan vasta, kun…Samaan aikaan, kun kannustanut ystävää päiväunille.

Kuinka moni on aidosti ihastellen kehunut ystävän ulkonäköä ja muistuttanut, että makkarat ja muhkurat on täysin ok synnyttäneellä ja elämää nähneellä naisella. Ihastellut ystävän onnellisuutta kuvissa, onnistunutta kampausta ja kaunista hymyä. Kehunut miten kaunista on, kun naururypyt näkyvät ja nuoruuden viattomuus on poissa.

Kuinka moni on tuntenut itsensä pullukaksi, turvonneeksi, rumaksi, epähyväksi, kokenut inhon puistatuksia katsoessaan kuviaan ja häpeillyt makkaroitaan. Aliarvioivasti kommentoinut kuviaan, löytänyt vain vikoja. Jättänyt kauniin hymyn, iloiset silmät ja onnellisen tunnelman huomioimatta.

Aivan. Niin minäkin. Kunnes olen ajan päästä palannut kuviin. Nähnytkin kauniin naisen. Lähes täydellisen. Mutta vuosienkin jälkeen palauttanut helposti sen hetkisen fiiliksen mieleen, sen huonon tunteen. Ja harmitellut. Miten paljon onkaan mennyt energiaa epäkohtien metsästykseen sen sijaan, että olisi alusta asti voinut kiinnittää huomion kauneuteen ja hyvää tunnelmaan.

Miten hölmö sitä onkaan. Todella hölmö. Mutta pienin askelin oppii.

Minäkin. On helpottavaa antaa itselleen luvan oppia omista neuvoistaan. Huvittavaakin. En ole kyllä ikinä edes yrittänyt viettää joulua kaapissa, mutta olen oppinut sulkemaan silmäni kodin sotkuilta ja antanut itselleni luvan lähteä metsään heti. Ei vasta sitten kun. Olen oppinut, että einesruoka silloin tällöin on ok. Olen oppinut katsomaan vatsamakkaroiden sijaan kuvan tunnelmaa ja ilonsilmiä. Olen oppinut, että päiväunet on arvokkaampaa kuin viikattu pyykkivuori.

Olen oppinut. Ja aina välillä muistan siirtää opit myös käytäntöön. Keittiön siivouksesta illalla en kyllä jousta helpolla.