Kiitos ulkosaaristo

 

 

Heräsin sunnuntaiaamuun haikeana. Muistin nähneeni unta töistä. Ei mitään painajaista vaan ihan arkista pakertamista. Matikan kirjoja, aapisen sivuja, Suomen luontoa, hymyjä, haleja, välituntileikkejä, hiukan draamaa, väsymystä lapsissa, ilon hepuleita.  Sellaista perusduunia. Ja sitten se päättyi. Se uni. Ihan liian äkkiä. Nousin ylös. Keitin kahvit. Istahdin alas.

Tuli kyyneleet. Uni oli niin totta. Se päättyy. Ihan liian äkkiä. Syyslukukausi, jonka aloitin jännityksellä ja epävarmuudella. Syyslukukausi, joka osoittautui ihan huikeaksi seikkailuksi. Lukukausi, jota olisin halunnut jatkaa loputtomiin.

Arkailin lähteä töihin ulkosaaristoon pitkän matkan vuoksi. Pelkäsin, etten jaksa. Pelkäsin, että arki käy liian raskaaksi. Punnitsin alkukesästä asiaa yhden viikonlopun ylitse, soitin muutaman puhelun kokemusasiantuntijoille ja lopulta päätin hypätä rohkeasti kohti uutta ja jännittävää. Tein päätöksen ajatuksella: muutama kuukausi menee vaikka päällään seisten. Ja toisaalta toisessa vaakakupissa painamassa mahdollisuus aivan erilaiseen työhön. Mahdollisuus, joita ei tule eteen kovin usein.

Onneksi hyppäsin. Kävi selväksi heti alkuun, että päätös oli oikea. Kaikki oli hyvin erilaista, mutta niin kotoisaa. Eskarista neloseen monenmoista ihanaa oppijaa. Väitän, että he ja ympäristö itsessään on opettanut minua vähintään yhtä paljon kuin minä heitä. Meillä on ollut hyvä henki, hyvä luottamus ja hyvä meininki. Olemme tulleet hymyillen kouluun aamuisin, hoitaneet hommat kulloisenkin vireystason mukaan ja oppineet tuntemaan toisemme oikein hyvin. Olemme nauraneet, huokailleet, itkeneet, taistelleet, hurranneet. Ihan sellaista peruskouluarkea. Pienemmässä ja erilaisemmassa porukassa vaan.

Se mitä eniten arkailin, osoittautui yhdeksi parhaimmista asioista. Se matka. Reilu puolitoista tuntia yhteen suuntaan bussilla. Kuulosti tosiaan rajulta alkuun. Yli kolme tuntia päivässä. Mutta. Se antoi minulle kolme tuntia tehokasta työaikaa päivittäin, se antoi mahdollisuuden vetää raja työn ja vapaa-ajan välille, se antoi omaa aikaa, se antoi aikaa turista työkaverin kanssa, se antoi aikaa hengitellä, se antoi maailman kauneimmat maisemat.  Ja uskokaa pois, joskus se matka loppui liian lyhyeen.

Ja työ itsessään. Erilaista, haastavaa, kiireistä ja riittämättömyyden tunnetta herättävää. Ei kokonaisia oppitunteja yhdelle vuosiluokalle, eri-ikäisten lasten tarpeisiin yhtä aikaa vastaamista, tarve olla monessa paikassa yhtä aikaa, valmistelemisen tärkeys, jokaisen kohtaaminen ja ajan antaminen ikätasoisesti, jokaisen huomioiminen ja sen riittämättömyyden sietäminen. Huoli oppimisesta ja riittävästä tuesta.
Kaiken keskellä onnistumisia, oppimista ja etenemisiä.

 

Ja samalla lasten sisaruksellinen suhtautuminen toisiinsa, lämmin henki, hyvä ja välitön yhteistyö perheiden kanssa. Pienen koulun lämmin ilmapiiri, opettajien välitön yhteistyö, sanaton ymmärrys. Lähellä siintävä meri, vierestä alkava saaristoluonto. Joka viikkoinen metsäpäivä, jonka lapset ottivat riemulla osaksi viikko-ohjelmaa. Luovuus, jonka sai antaa kukkia. Vapaus tehdä asioita omalla tavalla. Luottamus, jonka sai tuntea.

Olen kiitollinen tästä matkasta. Hyppy kannatti.
Tämä hyppy palautti rakkauden työhön.

Kiitos ulkosaaristo luottamuksesta.
Kiitos kokemuksista.
Kiitos muistoista.
Kiitos kaikista tunteista.
Kiitos yhteistyöstä.

Työkaverin lämmin palaute siitä, miten työssäni näkyy sydämestä tekeminen, kannattelee jatkossakin ja sitä vaalin. Vanhempien joulukirjeeseen kirjoitin, että tätä kokemusta kannan mielessäni ja sydämessäni aina. Ja se on todentotta juuri näin.  Ei unohdu ulkosaariston meininki. Hymyillen kannan näitä ihania muistoja mukanani ja siirryn seuraaviin haasteisiin. Hyppään jälleen syvään päähän ja toivon olevani keväällä onnellinen siitäkin hypystä. 

 

 

 

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail