Summasummarum
Vuosi 2020.
En mainitse sitä.
Sitä, joka on vaikuttanut, halusimme tai emme.
Sitä, jonka muistamme aina.
Keskityn siihen mitä vuosi toi mukanaan.
Kaikesta huolimatta.
Ja juuri siksi.
Paljon se toi.
Paljon hyvää.
Kaikkinensa uuden alun.
Hyvinvointia, rakkautta, työtä, haasteita, voittamista, luopumista, rauhaa.
Oma hyvinvointi
Olen monet vuodet puuskuttanut eteenpäin, säryistä ja väsymyksestä huolimatta.
Alkuvuodesta sain diagnoosin ja lopullisen sysäyksen itseni hoitamiseen. Oikeastaan
se meni toisinpäin, mutta meni kuitenkin. Ruokavalio muuttui, liikuntatottumukset
muuttuivat, kaiken myötä ajatusmaailma. Ja lopputulemana oma hyvinvointi siirtyi
”nextille levelille”. Naisten lehdissä puhuttaisiin elämäntapamuutoksesta. Sitä
se varmaan on. Muutosten kautta elämä on saanut uusia sävyjä, valoisuutta ja
energiaa. (Tulossa postauksia aiheesta)
Rakkaus
Kihlaus. Vuosia odotettu. Pitkään
kypsytetty.
Tyhjän kalenterin tuoma yhteinen aika.
Huomio, että yhdessä on hyvä olla vaikka olisi miten paljon.
Toisen tukeminen, iloissa ja suruissa. Haasteissa ja uuden edessä.
Ymmärrys omasta paikasta.
Tässä on hyvä.
Työnimu
Hieman hukassa olleen ammatillisen tsempin ja innostuksen löytyminen. Oman
osaamisen, luovuuden ja pätevyyden varmistuminen, eniten itselle. Into ja
rakkaus työhön, varmuus tekemisestä. Ja samalla työn ja vapaa-ajan tarkka
rajaaminen, omista rajoista kiinnipitäminen. Ja sen helppous. Oppimista itsestä
työnsä kautta.
Luopuminen
Esikoiseni muutti omilleen. Tai ainakin
muiden hoidettavaksi. Odotettu ja kuitenkin mullistava muutos. Etäohjauksessa
edelleen, ristiriitaisissa tuntemuksissa, hissukseen eteenpäin kulkien. Nuora
venyy, melkein paukahtaa poikki ja taas pongahtaa takaisin. Löytää paikkansa,
viihtyy, pärjää. Äitikin vielä.
Keskimmäinen astui teiniyteen. Kuin yhdessä yössä. Todella hämmentävää. Pienokaiseni.
Hän, jota erityisesti on pitänyt suojella. Hän, johon on erityinen yhteys. Nyt
hän ottaa askeleita kauemmas, kasvaa, kasvaa irti. Haastaa. Kunpa saisin
säilytettyä yhteyden.
Rauha
Turha hössötys on jäänyt. Onko se tuo elämäntapamuutos, jooga vai tyhjentynyt
kalenteri, mistä johtuu? Ihan sama. Tuntuu hyvältä. Stressi, pahin viholliseni,
kipujen ja särkyjen synty, viheliäinen kaveri, pysyy aisoissa. Ei jää asumaan,
piipahtaa vain. Tekemisessä on järki, punainen lanka. Luottamus omaan
tekemiseen, oman kropan ja mielen tunteminen, rajojen asettaminen. Ei ole
kiire, ei hötkyillä. Tässä on hyvä.
Ja kaikki ne kietoutuvat yhteen, ovat
riippuvaisia. Eniten peilaavat omasta hyvinvoinnista, se heijastuu kaikkeen. Se
on parasta, jota olen itselleni tehnyt, suonut, antanut.
Sen siirrän tuleviin
vuosiin ja kaiken muun otan avoimena vastaan.
Iloa ja valoa tulevaan!
(Muutoksesta tarinointia alkuvuodesta)
Kommentit
Lähetä kommentti