Summasummarum

Vuosi 2020.


En mainitse sitä.
Sitä, joka on vaikuttanut, halusimme tai emme.
Sitä, jonka muistamme aina.

Keskityn siihen mitä vuosi toi mukanaan.
Kaikesta huolimatta.
Ja juuri siksi.

Paljon se toi.
Paljon hyvää.
Kaikkinensa uuden alun.
Hyvinvointia, rakkautta, työtä, haasteita, voittamista, luopumista, rauhaa.

 

Oma hyvinvointi

Olen monet vuodet puuskuttanut eteenpäin, säryistä ja väsymyksestä huolimatta. Alkuvuodesta sain diagnoosin ja lopullisen sysäyksen itseni hoitamiseen. Oikeastaan se meni toisinpäin, mutta meni kuitenkin. Ruokavalio muuttui, liikuntatottumukset muuttuivat, kaiken myötä ajatusmaailma. Ja lopputulemana oma hyvinvointi siirtyi ”nextille levelille”. Naisten lehdissä puhuttaisiin elämäntapamuutoksesta. Sitä se varmaan on. Muutosten kautta elämä on saanut uusia sävyjä, valoisuutta ja energiaa.  (Tulossa postauksia aiheesta)


Rakkaus

Kihlaus. Vuosia odotettu. Pitkään kypsytetty.
Tyhjän kalenterin tuoma yhteinen aika.
Huomio, että yhdessä on hyvä olla vaikka olisi miten paljon.
Toisen tukeminen, iloissa ja suruissa. Haasteissa ja uuden edessä.
Ymmärrys omasta paikasta.
Tässä on hyvä.


 

 Työnimu

Hieman hukassa olleen ammatillisen tsempin ja innostuksen löytyminen. Oman osaamisen, luovuuden ja pätevyyden varmistuminen, eniten itselle. Into ja rakkaus työhön, varmuus tekemisestä. Ja samalla työn ja vapaa-ajan tarkka rajaaminen, omista rajoista kiinnipitäminen. Ja sen helppous. Oppimista itsestä työnsä kautta.


Luopuminen

Esikoiseni muutti omilleen. Tai ainakin muiden hoidettavaksi. Odotettu ja kuitenkin mullistava muutos. Etäohjauksessa edelleen, ristiriitaisissa tuntemuksissa, hissukseen eteenpäin kulkien. Nuora venyy, melkein paukahtaa poikki ja taas pongahtaa takaisin. Löytää paikkansa, viihtyy, pärjää. Äitikin vielä.
Keskimmäinen astui teiniyteen. Kuin yhdessä yössä. Todella hämmentävää. Pienokaiseni. Hän, jota erityisesti on pitänyt suojella. Hän, johon on erityinen yhteys. Nyt hän ottaa askeleita kauemmas, kasvaa, kasvaa irti. Haastaa. Kunpa saisin säilytettyä yhteyden.


 
Rauha

Turha hössötys on jäänyt. Onko se tuo elämäntapamuutos, jooga vai tyhjentynyt kalenteri, mistä johtuu? Ihan sama. Tuntuu hyvältä. Stressi, pahin viholliseni, kipujen ja särkyjen synty, viheliäinen kaveri, pysyy aisoissa. Ei jää asumaan, piipahtaa vain. Tekemisessä on järki, punainen lanka. Luottamus omaan tekemiseen, oman kropan ja mielen tunteminen, rajojen asettaminen. Ei ole kiire, ei hötkyillä. Tässä on hyvä.

 

 

Ja kaikki ne kietoutuvat yhteen, ovat riippuvaisia. Eniten peilaavat omasta hyvinvoinnista, se heijastuu kaikkeen. Se on parasta, jota olen itselleni tehnyt, suonut, antanut.
Sen siirrän tuleviin vuosiin ja kaiken muun otan avoimena vastaan.

 

Iloa ja valoa tulevaan!

(Muutoksesta tarinointia alkuvuodesta)








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapsikin sairastuu syöpään.

Se ei ole ohi, kun se on ohi

Pacing - lajeista haastavin